Ruuhkavuosista selvittiin ja vanhat blogikirjoitukset alkoivat yht
äkkiä uudestaan elämään. Siinä sumussa kun meni, yksittäisistä muistoista
valtaosa on kadonnut mustaan aukkoon. Jokainen kuitenkin kaiketi haluaisi
jonkinlaisen jäljen eletystä elämästään ja tänä päivänähän se jälki jää -
haluat tai et. Tässä tapauksessa kuitenkin sanoisin - onneksi.
En varmaankaan arvannut kun
vuosia sitten perustin pikkuruiselle tyttärelleni ja hänen parhaalle
kaverilleen omat blogisivut - tytöt kun aloittivat todella vahvasti
kierrätyskorujen valmistuksen - koko kahdeksan vuotisen elämäkokemuksen
innoittamana.
Luojalle kiitos sivut
todellakin vielä löytyivät ja siinä se ihana lapseni poseerasi koko
etuhampaattomalla hymyllään myyntitiskinsä ääressä, jossain katumarkkinoilla
auringon kultaessa hiukset.
