Yritysten vastuullinen liiketoimintamalli näkyväksi

Turun Sanomat 4.10.2019 3:00 

Niina Ollikka

Yhteiskunnalliset yritykset erottaa muista yrityksistä niiden ensisijainen päämäärä ja arvopohjainen missio: ne tekevät 
liiketoimintansa kautta hyvää yhteiskunnalle tai ympäristölle. 
Myös voitonjako poikkeaa tavanomaisesta, sillä yli puolet voitosta 
käytetään jonkin yhteiskunnallisen tai ympäristöllisen päämäärän 
hyväksi, joko oman toiminnan kehittämiseen tai lahjoittamalla 
yrityksen toiminta-ajatuksen mukaisesti.

Onko tämä se liiketoimintamalli, jota kohti yritykset suuntaavat tulevaisuudessa? Ei, sillä tätä vastuullista liiketoimintaa tehdään jo 
tänä päivänä, mutta tunnistetaanko näitä hyvää tekeviä yrityksiä 
ja osataanko niiden hyvä työ tuoda näkyväksi?

Moni yhteiskunnallista hyvää tekevä yritys ei aina itsekään 
huomaa kantavansa isompaa kortta yhteiskunnan kekoon kuin vähimmäisvaatimukset sen liiketoiminnalta edellyttävät. Moni yhteiskunnallinen yritys voi puolestaan tunnistaa hyvää tekevän toimintatapansa, muttei osaa kertoa siitä ulkopuolisille, hyvä jos 
yrityksen sisälläkään tiedetään sen arvopohjaisesta toiminnasta.

Vaatimattomuus ei aina kaunista eikä vaikeneminen ole kultaa. 
On aika tehdä yritysten vastuullinen liiketoiminta näkyväksi ja 
antaa sille kuuluva arvo. Saman on huomannut myös maamme
hallitus, joka on ensi kertaa kirjannut hallitusohjelmaansa, että yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan 
uudistamalla rahoitusta ja tarjoamalla liiketoimintaosaamista 
vahvistavaa tukea.

Yhteiskunnallisia yrityksiä on peräänkuulutettu pitkin vuotta, 
kun uutisoinnit hoiva-alan laiminlyönneistä, ulkomaille veronsa 
maksavista monikansallisista yhtiöstä, veronkiertoepäilyistä ja läpinäkymättömästä liiketoiminnasta ovat jyllänneet.

Yhteiskunnallisia yrityksiä palveluiden tuottajiksi kaipaavat niin 
kunnat kuin kuluttajatkin. Yhteiskunnalliset yritykset vastaavat 
suoraan suomalaisten kysyntään, sillä ne kantavat yhteiskunnallista 
vastuuta, toimivat avoimesti ja pystyvät osoittamaan 
liiketoimintansa vaikutukset. Näiden yritysten toiminnan päätavoite 
on muussa kuin oman varallisuuden maksimoinnissa tai säästön ja tehokkuuden tavoittelussa, joka tulee monesti kalliimmaksi niin taloudellisesta kuin inhimillisestäkin näkökulmasta.

Yhteiskunnallisten yritysten päämääränä voi olla esimerkiksi 
hyvinvoinnin edistäminen, pitkäaikaistyöttömien tai 
vajaakuntoisten työllistäminen, nuorten tai vanhusten 
syrjäytymisen ehkäiseminen, uudenlaiset yhteisölliset 
käsityömahdollisuudet tai kierrätystoiminta ekologisin ratkaisuin.

Yhteiskunnalliset yritykset huolehtivat lisäksi ihmisten 
hyvinvoinnista asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja uudenlaisia 
toimintamalleja hyödyntäen. Yhteiskunnallinen yritys yhdistää 
siten perinteisen voittoa tavoittelevien yritysten ja vaikuttavuutta tavoittelevien järjestöjen toimintatavat.

Kun valittavien palveluntarjoajien joukossa on yhteiskunnallisia 
yrityksiä, kuluttaja saa aidon mahdollisuuden valita 
palveluntuottajan, jonka arvot perustuvat hyvän tekemiselle ja 
jakamiselle. Tällainen valinta palautuu niin alueille kuin 
koko yhteiskunnalle hyvinvointina, tyytyväisyytenä ja myös kustannussäästöinä.

Maailmalla yhteiskunnallinen yritystoiminta on tunnetumpaa ja laajakirjoisempaa, mutta myös Suomesta löytyy yhteiskunnallisia, arvopohjaisia yrityksiä, joiden tehtävä on tuottaa palveluita kohderyhmälleen, eikä maksaa mahdollisimman suuria osinkoja omistajilleen.

Suomalaisen Työn Liiton hallinnoima Yhteiskunnallinen yritys -
merkki on myönnetty tähän mennessä jo yli 230 yritykselle, 
säätiölle tai yhdistykselle. Se on paljon vasta seitsemänvuotiaalle 
merkille, jonka haltijat pyörittävät reilun neljän miljardin euron liiketoimintaa yli 17 500 työntekijän voimin. Nämä yritykset paitsi 
maksavat veronsa Suomeen, myös jakavat voittonsa yhteiseen 
hyvään. Ja silti yritys voi toimia kannattavasti ja olla voimakkaasti 
kasvuhakuinen. Nämä yritykset ansaitsevat tulla näkyväksi.

Kirjoittaja työskentelee Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkin markkinointipäällikkönä.

Ihana elämä!

Ruuhkavuosista selvittiin ja vanhat blogikirjoitukset alkoivat yht äkkiä uudestaan elämään.  Siinä sumussa kun meni, yksittäisistä muistoista valtaosa on kadonnut mustaan aukkoon. Jokainen kuitenkin kaiketi haluaisi jonkinlaisen jäljen eletystä elämästään ja tänä päivänähän se jälki jää - haluat tai et.  Tässä tapauksessa kuitenkin sanoisin - onneksi.

En varmaankaan arvannut kun vuosia sitten  perustin pikkuruiselle tyttärelleni ja hänen parhaalle kaverilleen omat blogisivut - tytöt kun aloittivat todella vahvasti kierrätyskorujen valmistuksen - koko kahdeksan vuotisen elämäkokemuksen innoittamana.  

Luojalle kiitos sivut todellakin vielä löytyivät ja siinä se ihana lapseni poseerasi koko etuhampaattomalla hymyllään myyntitiskinsä ääressä, jossain katumarkkinoilla auringon kultaessa hiukset.

Tästä inspiroituneena taidankin ottaa vanhat konstit käyttöön ja alkaa kirjaamaan satunnaisia otteita tämän hetkisistä fiiliksistä.  Nyt kun kesä kääntyy syksyyn ja ulkona vallitsee tummuus.

Meissä kaikissa asuu pieni puutarhuri

Kun tajusin, että meissä kaikissa asuu pieni puutarhuri - aloin katselemaan Turun Ruotsalaistaloja sillä silmällä, että jos jokus minkäkin......

Kun jostain kovasti haaveilee on jo askeleen lähempänä - ja niin sitten minustakin - muutaman onnellisen sattuman kautta - tuli kuin tulikin uusi onnellinen ruotsalaistalolainen =:)

Nyt olen sitten ollut "kahden puutarhan loukussa" ja kun viimeviikolla sain vihreää valoa kaupungin kiinteistöliikelaitokselta mökin alivuokraamiseen, jätin nettisivustoille loma-asunnot -osioon ilmoituksen vuokralla olevasta siirtolapuutarhamökistä.  Mökki on minulle sen verran rakas, että myyminen ainakin tässä vaiheessa tuntuu liian haikealta- mutta ajatus että voisin antaa jollekin samallaisen upean elämyksen mitä itse palstalla olen kokenut, saa hyvälle mielelle.

P.S.
Olin hädin tuskin saanut tämän teksitin kirjoitettua - kun  mökki oli jo löytänyt uuden iloisen vuokralaisen :)

Alf Rehn: Hallinnan alaisena

En mitenkään malta olla jakamatta tätä niin hienosti ajan kuvaan osuuvaa Alf Rehnin Ykkösaamun kolmunia 30.9.

Alf Rehn: Hallinnan alaisena

 

Mitenköhän me ennen pärjättiin? Meinaan, silloin kun jokaiselle vähäpätöiselle asialle ei ollut tietokonejärjestelmää, ja jolloin ei ollut edes mahdollista hallita ja hallinnoida aivan kaikkea? Silloin kun asiat piti kirjata käsin, ja jolloin oli pakko päättää josko jonkin kirjaaminen ja seuraaminen oli vaivan arvoista? Nii-in, mitenköhän me pärjättiin.


Tänään on vaikea edes kuvitella miten pienellä hallinnolla ja valvonnalla suuriakin yrityksiä pyöriteltiin vielä parikymmentä vuotta sitten, puhumattakaan siitä miten piskuruinen valtiokoneisto oli viime vuosisadan puolivälissä. Ja jotenkin yritykset onnistuivat silloinkin - tai oikeastaan, ainakin silloin - tekemään tuotteita ja niillä voittoa. Ei valtiokaan kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Ei ollut tietokoneita eikä taulukkolaskentaohjelmia, mutta jotenkin silti vältyttiin kaaokselta. Rakennettiin siinä yksi moderni Suomikin, pitkälti ilman Exceliä.

Tänään asiat ovat toisin. Meillä on yhä tarkempia tapoja kirjata ja valvoa, usein jopa täysin automaattisia tälläisiä. Organisaation pieninkin toimi on tarkasti taltioitu taulukkoihin, ja joka prosessille luodaan sekä tietotuki että hallintojärjestelmä. Jotenkin kaiken tämän pitäisi luoda meille varsin organisoidun maailman, sellainen jossa on paikka kaikelle ja kaikelle paikka. Mutta samalla…
Tämän hallinnan hurmoksen keskellä tuntuu kuin tuntuukin siltä että hallinnasta on tullut vaikeampaa, ei helpompaa. Ajassa jolloin hallinto jatkuvasti automatisoituu, löydämme automaattisen jatkuvasti aina uusia asioita hallinnoida, ja luomme siinä sivussa yhä monimutkaisempia organisaatioita. Ajassa jossa voisi kuvitella että byrokratia katoaisi digitaaliseen pilveen, se vaikuttaa vain kasvavan, ihan täällä maan kamaralla. Miksi?

Eräät vakuuttelevat että tämä on oikeasti vain väliaikaista. Kunhan saamme tietojärjestelmät ajan tasalle, kaikki helpottuu. Kunhan olemme valjastaneet big datan ja pilvipalvelut, digitalismin ja uusimmat kujeet, silloin hallinto-aparaatti disruptoituu ja alkaa uusi, kitkaton aika. Näin ainakin lupailevat. Tosin ne ovat lupailleet jotain samanlaista jo aika kauan. Vuosikymmeniä, oikeastaan. Jokaisen uuden tekniikan piti vapauttaa meidät, mutta tässä me vaan kärvistelemme.

Itse en usko että ongelma olisi teknologiassa, en oikeastaan. Toisaalta en usko että ratkaisu olisi siellä liioin. Olen nimittäin kovasti miettinyt sitä miten vähällä hallinnoinnilla me ennen pärjäsimme, ja syitä tähän. Minulle syy on oikeastaan aika yksinkertainen. Kun ei ollut mahdollista valvoa ja hallinnoida aivan kaikkea, ja kun työkalut tähän olivat varsin rajallisia, organisaatio oppi mitä kannatti seurata, ja mitä ei. Toimesta ja teollisuudesta riippumatta kaikkea ei voinut valvoa, joten oli pakko päättää mikä oli keskeistä, ja iloisesti viis veisata muista asioista. Ja me olimme hyviä tässä. Se oli suorastaan ydin-osaamista. Tänään tämä unohtamisen taito, välittämättä jättämisen taito, ei ehkä kuulosta keskeiseltä kyvykkyydeltä, mutta se on sitä mitä suurimmissa määrin.

Koska tänään, unohtaminen on miltei mahdotonta. Kaikkea voi seurata, tarkkaan, ja tekniikka kehittyy yhä enemmän suuntaan jossa kaikesta kerätään yhä enemmän dataa. Ja kun sitä nyt kerran on, ja sitä voi täten hallinnoida, meidän sisäinen hallintoneuvos ei mitenkään voi jättä sitä rauhaan.
Koska kaikkea voi valvoa eikä mitään unohtaa, hallinto, voimana ja kenttänä, vahvistuu vahvistumistaan. Ja jokaista valvottua kenttää varten tarvitsemme sitten valvojan ja hänen esimiehen, jotka aika ajoin löytää kentästään yhä enemmän jota valvoa. Näin hallinnosta tulee itseään vahvistava voima, jolle teknologia on se kaikkein tärkein apuväline ja voimaannuttaja.

En täten usko että digitalisointi tulee vapauttamaan meidät. Jos haluamme löytää takaisin siihen vähemmän valvottuun, vähemmän hallittuun tilaan, meidän täytyy oppia unohtamaan jälleen. Meidän täytyy oppimaan elämään epävarmuuden kanssa, sen kanssa ettei kaikki olekaan siellä tietokannassa, että "Emmä tiiä" on monessa tilanteessa ihan hyväksyttävä vastaus.

Jos emme voi hyväksyä tätä, jos emme voi elää tämän epätäydellisemmän mutta samalla oudon tehokkaan sinne-päin tekemisen kanssa, silloin meidän ei myöskään tulisi voivotella yhä monimutkaisempaa hallinto-aparaattia, eikä unelmoida ajasta jolloin se maaginen digi pelastaa meidät kaikelta.

Loppupeleissä teknologia on vain työkalu, ja tätä voi käyttää monin tavoin, harkitusti tai harkitsemattomasti. Jälkimmäisessä tapauksessa voi kuin voikin käydä niin että jäämme kiinni työkalun mahdollisuuksiin, se sijaan että miettisimme sen käytön järkevyyttä ja jatkumoja. Teknologia on siis neutraali, jotain josta voimme tehdä avun tai orjuuttajan.

Hallinnan kiima, taas, on inhimillistä, niin kovin inhimillistä. Emme me tarvi teknologista vallankumousta päästäksemme liiallisesta hallinnasta. Päinvastoin, tarvitsemme inhimillisen sellaisen. Vallankumouksen joka jälleen kerran arvostaa valitsemista sekä pois valitsemista, ja sitä ettei kaikkea voi tai edes täydy hallita. Vallankumouksen joka pyrkii inhimilliseen tekemiseen, ei koneelliseen hallintaan. Vallankumouksen jonka pyrkimys olisi että emme enää olisi hallinnan alla, vaan sen niskan päällä.

Alf Rehn

Urpon kymät ja sitruunaruoho

Kun Urpo on ohitettu, voi aloittaa vaikka sitruunaruohon kasvattamisen, joka on sangen helppoa ja hauskaa...

... mikäli Hanna-Mari Arosiltaa on uskominen (IS 15.4.)

Sitruunaruoho
Sitruunaruoho kasvaa kuin mikä tahansa heinäkasvi. Kun melkein koko ruoho on käytetty vaikkapa thaikeittoon, voi juuripään laittaa lasipurkkiin vesitilkan kanssa ja jättää paikkaan, jossa se saa valoa.

Uutta kasvua voi odotella noin viikon jälkeen. Kun säät sallivat, ruohon voi siirtää multaan ja laittaa kasvimaalle. 


Siirtolapuutarhassa nauttia voi tällä hetkellä vaikka helmihyasinteista ja tulppaaneista nyt kun kirsikkapapuun kukinnot alkavat hiljalleen hiipumaan.

Kustaana maahan ja Idana ylös

Miksi lumikellot kukkivat ennen muita??

  

Kasvin varhainen kukkiminen perustuu sen erikoiseen kykyyn alijäähdyttää kasvinesteensä sokerin avulla.    Myöhemmin keväällä ne antavat mukavasti tilaa muille kasveille. (Lähde: Wikipedia).

Itse olen aivan onneton tunnistamaan kasveja, mutta tämä on helppo tunnistaa - kun se kukkii silloin kun mikään muu ei näytä olevan vielä hereillä.  Kuva on  naapurin palstalta ja tästä innostuneena taidan minäkin hankkia muutaman sipulin ja istuttaa niitä sitten omenapuiden ympärille syksyllä....

Siirtolapuutarha alkaa taas yhdistyksen kevätkokouksen myötä heräilemään talvihorroksestaan ja on kiva nähdä muita puutarhalaisia pitkän talven jälkeen.